2020

Moninaisuuteen kytkeytyvä persoonallisuus – erityisherkän kokemukset työssä

”Tuntuu siltä, ettei sitä haluta edes tunnistaa” on erään tutkimuskyselyyn osallistuneen henkilön kommentti juuri julkaistussa erityisherkkyyttä käsittelevässä tieteellisessä artikkelissa. Artikkeli Ollila & Kujala: ”Moninaisuus työelämässä ja johtamisessa – erityisherkät persoonat työssä” löytyy Hallinnon Tutkimus-lehdestä 2/2020. Artikkeli perustuu tutkimukseen, joka toteutettiin Suomen Erityisherkät (HSP) ry: n jäsenille syksyllä 2018. Kyselyssä haettiin erityisherkäksi itsensä tunnistavien henkilöiden kokemuksia […]

Moninaisuuteen kytkeytyvä persoonallisuus – erityisherkän kokemukset työssä Read More »

Uuden johtajan valinta – Tukea rekrytointiin

Näinä päivinä erilaisia ja eritasoisia johtajan paikkoja vapautuu, milloin eläkkeelle jäämisen, henkilökohtaisten syiden esim. loppuun palamisen tai muuten vain irtisanoutumisen ja uuteen työpaikkaan hakeutumisen vuoksi. Eipä ole ihan tavatontakaan, ettei myös tapahtuisi irtisanomisia joko luottamuspulan tai muun syyn perusteella. Rekrytointi-ilmoituksia johtajan tehtävistä on paikallislehdissä ja muussa mediassa lähes päivittäin. Hakijoita tehtäviin on usein runsaasti ja

Uuden johtajan valinta – Tukea rekrytointiin Read More »