Kutsumus käsitteenä mielletään usein tiettyyn ammattiin, työuraan tai elämäntehtävään. Siihen liittyy ylevää ajattelua jostain suuremmasta, sisäisestä tunteesta tai jopa kohtalosta. Erityisesti hoitoalaan ja kirkollisiin tehtäviin on ajateltu kuuluvan vahva jopa yliluonnollinen, hyveellinen, emotionaalinen ja spiritualistinenkin kutsu. Ihmisten auttaminen, sairaiden hoitaminen tai uskonnollisen vakaumuksen vahvistaminen ja jakaminen muille ovat toimineet ohjaavina tekijöinä ammattiin tai tehtävään suuntautumisessa. Joillekin nuo asiat ovat toimineet ylitse kaiken muun toiminnan. Jo 2000 vuotta vanha Hippokrateen vala velvoittaa lääkärin toimimaan yhteiskunnallisten, juridisten ja valtiollisten velvoitteiden mukaisesti ja laadukkaasti yksilöiden palvelijana. Näin lääkäri vannoo sitoutumisensa – kutsumuksensa – auttamiseen ja humaanisuuteen. Lääkärikutsumus voi näin ollen tuntua hyvin ahtaalta ja rajoittavalta.
Kutsumuksen avainsanoja ovat missio ja passio. Missio tarkoittaa, että ihminen haluaa eettisen pohdinnan kautta saada aikaan, uudistaa, muuttaa tai korjata jotain. Passio puolestaan liittyy voimakkaisiin tunteisiin, innostumiseen, intohimoon ja myös kärsimykseen. Intohimo liittyy aktiivisuuteen. Passiivinen passio tarkoittaa olemisen mielentilaa, joka on kaiken tekemisen taustalla. Tekeminen sammuu, jos tuota mielentilaa ei ole olemassa. Perusajatus on siinä, että pitää olla jokin tehtävä ja halu toteuttaa se. Kutsumuksen ydin lähtee tarkoituksen ja merkityksen kokemuksesta, omasta tiestä ja sitoumuksesta. Löydän ja täytän oman paikkani maailmassa sekä toteutan itseäni suuremman tehtävän. Roolini voi liittyä ammattiin, tehtävään tai omiin suhtautumistapoihini. Kutsumuksen tien valitsemiseen liittyy epäitsekkyys, mutta myös itseäni heijastava tapa toimia.
Tänä päivänä modernisaation myötä puhutaan enemmän työn yksilöllisestä merkityksellisyydestä kuin kutsumuksesta. Työurakasta saadaan palkka, työ urana tehdään sen tuomien saavutusten takia ja työ kutsumuksena tarkoittaa vahvaa työmotivaatiota, joka liittyy johonkin tekijää suurempaan asiaan. Henkilökohtaiset mieltymykset, tavoitteet, valinnat ja intohimot suuntaavat kutsumusnäkemystä yksilön sisäiseen maailmaan. Myös yhteisöllisillä motiiveilla on keskeinen merkitys toiminnan kannustimena. Koetun kutsun toteuttaminen tulee suhteuttaa aina käytännön säätelemiin mahdollisuuksiin ja odotuksiin. Liian kapea-alaisesti ei pidä nähdä kutsumusta vain tiettyihin ammatteihin kuuluvana, vaan jokaisen toimintatavan voi kokea kutsumuksellisena. Kysymys on paremminkin siitä, millä henkisellä otteella toimimme.
Mitä kutsumus merkitsee kenellekin ja mistä sen voi löytää? Entä, jos ei usko sitä olevankaan?
Väitetään, että jokaisella on jokin kutsumus, joka tulee vain löytää. Sinänsä, kun työn tekeminen tai työ itsessään koetaan palkitsevana ja se motivoi, voidaan puhua kutsumustyöstä tai -tehtävästä. Työllä tai toiminnalla tulee olla merkitys ja sisältö. Väärinkäsityksien välttämiseksi kutsumus ei tule vain harvojen ihmisten osalle. Syvä sisäinen ääni ei välttämättä kerro ihmiselle, mikä hänestä on tuleva ”isona”. Tosiasiassa kutsumus on hyvin monimuotoinen, koska ihmisellä voi olla useampiakin aktiviteetteja tai unelmia toteuttaa itseään elämänsä aikana ja työssään. Se on yksilöllisten mielenkiinnon kohteiden, persoonallisten ominaisuuksien, ammattitaidon ja työkokemuksen yhdistelmä. Ennen kaikkea se on tapa, jolla henkilö toimii ja joka häntä innostaa.
Tietenkin elämään kuuluu monenlaisia haasteita, jotka eivät ole aina niin innostavia. Kutsumus ei löydy yhdessä yössä, vaan usein se vaatii pitkänkin polun ja askel askeleelta tapahtuvan muutoksen. Alkujaan ihmisellä on voinut olla vain jokin haavekuva, joka pohjautuu hänen omiin geneettisiin lahjoihinsa, mutta ehkä olosuhteiden pakostakin se on muokkaantunut aivan muuksi tavoitteeksi ajan saatossa. Kutsumuspolku on avautunut aivan eri värisenä ja rohkeutta tai uskallustakin edellyttävänä. Ihminen voi oman kutsumuksellisen roolinsa tai toimintatapansa perusteella kannustaa ja rohkaista muita ihmisiä, kyseenalaistaa asioita tai toimia erilaisissa vapaaehtoisissa valmennus- ja edustustehtävissä. Kuitenkin voit löytää itsesi sellaisesta roolista, tehtävästä tai ammatista ajan kuluessa, johon et milloinkaan olisi edes kuvitellut pyrkiväsi.
Ammatillisen kutsumuksen syntyminen lähtee ammattialasta hankitusta tiedosta ja kokemuksesta. Sisäinen palkitsevuuden tunne ja yksilöllinen arvomaailma vahvistavat motivaatiota uuden oppimisessa ja työkutsumuksen kokemisessa. Asenteella on edullinen merkitys työlle, organisaation toiminnalle ja ihmiselle itselleen. Työssä onnistuminen, omien työtulosten näkeminen, työn hallinnan kokemukset, hyvät ammatilliset esikuvat ja positiivinen palaute työstä tai yhtä hyvin mistä tahansa aktiviteetistä edistävät kutsumuksen kokemusta. Työssä keskeisiä tekijöitä erityisesti nuorilla työntekijöillä ovat työtehtävien sujuvuus, mahdollisuus kouluttautua, hyvä työilmapiiri ja joustava esihenkilötoiminta sekä tuki perustehtävän toteuttamiseen. Ammatillinen kutsumus näyttäytyy vahvasti sitoutumisena itselle merkitykselliseen työhön tai toimintaan.
Entä sitten, jos kutsumuksen vahva tunne katoaakin? Mistä sen löytää uudelleen, jos siihen uskoo tai epäilee, ettei muilla keinoin voi päästä eteenpäin? Liittyykö kutsumukseen liiallista painolastia?
Ammatillinen kutsumus ja työhyvinvointi ovat toisiinsa kytkeytyviä ilmiöitä. Erityisesti tässä edellytyksenä on, että organisaatiokulttuurissa yhteisöllisyys, töiden järjestelyt ja esihenkilötoiminta tukevat työn sujuvuutta ja tehokkuutta. Menestykseen ja kutsumukseen liittyy voimakkaasti myös ankara työskentely, luja itsekuri ja peräänantamattomuus sekä sitoutuminen parhaansa tekemiseen. Työhön tai mihin tahansa aktiviteettiin sitoutuminen edistää kutsumusta. Toisaalta liian tiiviissä sitoutumisessa ja kutsumuksessa voi piillä negatiivisia asenteellisia mielleyhtymiä, jolloin ihminen oman jaksamisensa uhalla sitoutuu emotionaalisesti, kunnianhimoisesti ja suorituskeskeisesti epäterveille työnteon muodoille. Vaarana on silloin työriippuvuus ja loppuun palaminen. Negatiivisia vaikutuksia ammatilliselle kutsumukselle voivat aiheuttaa myös työyhteisön liiallinen vaatimustaso ja kontrolloiva työilmapiiri.
Kutsumusta ja sitoutumista voidaan tulkita eri tavoin. Sitoutumiseen liitetään vapaaehtoisuus, joka on henkilökohtainen ja tilannekohtainen ratkaisu. Se ei rajoita henkilön valintoja, sillä aina on mahdollista suunnata tavoitetta uuteen, entistä mielekkäämpään päämäärään, jossa hyväksyttäviä ovat ulkoiset palkkiot, menestys, maine ja kunnia, erityisyys. Kutsumuksessa on puolestaan intuitiivinen kohtalonomainen ajatus elämää rajoittavista velvollisuuksista, joihin liitetään vaatimattomuus, palveleminen ja jopa uhrautuminen ilman palkkiota.
Tutkimusten mukaan työkokemuksen lisääntyminen vahvistaa ammatillista kutsumusta. Toisaalta se menettää merkitystään, jos henkilö ei voi sitoutua työn eettisiin päämääriin, toteuttaa autonomiaansa tai omaa persoonallista tapaansa tehdä työtä. Riittämättömyyden tunteet ja tyytymättömyys oman työn tekemiseen nousevat esiin silloin, kun ulkoinen palaute puuttuu tai sitä on niukasti. Kutsumuksellisella asenteella on selkeä yhteys työhyvinvointiin ja vahvat sisäiset motivaatiotekijät ennustavat työtyytyväisyyttä, työn merkityksellisyyttä ja sitoutumista enemmän kuin ulkoiset palkkiot tai materiaaliset kannusteet. Työoloihin vaikuttamalla voidaan vaikuttaa ammatilliseen kutsumuksellisuuteen ja näin vähentää stressin sekä työuupumuksen ilmenemismahdollisuutta.
Mikä saa tai sai sinut ryhtymään työnohjaajaksi? Löytyykö taustalta kutsumus vai sisäinen mielenkiinto itsesi ja toiminnan toteuttamiseen?
Sanotaan, että nöyryys on yksi kutsumuksen hyveistä. Siihen liittyy ilon ja hyvänolon tunteita, mutta myös uhrauksia. Oletko halunnut pysyä tiellä, jonka joskus valitsit vai luovuitko siitä ja lähdit toteuttamaan itseäsi toisella tavoin, esimerkiksi työnohjaajana. Liittyikö aiempaan toimintaasi, uraasi tai työhösi kutsumuksellisuutta? Entä, jos luovuit jostain sellaisesta, joka olikin juuri sinua varten. Jos pohdit mahdollista kutsumusta ja valintojasi, voit esittää itsellesi muutaman seuraavista kysymyksistä:
- Mitkä tapahtumat elämässäsi ovat olleet käänteentekeviä?
- Mikä on parasta työssäsi tai toiminnassasi, mikä tuntuu vastenmieliseltä?
- Mikä tuottaa sinulle iloa ja vapauden tunnetta?
- Mitä arvostat itsessäsi tai luonteessasi?
- Mitä muuta voisit tehdä elämässäsi?
- Mitä et missään tapauksessa tekisi?
- Jos valitsisit toisen uran tai toiminnan, niin mikä se olisi ja miksi? Millaiselta elämäsi näyttäisi silloin?
- Miksi ajattelet juuri näin näiden kysymysten valossa?
Itsereflektio kutsumuksen pohtimisessa on keskeistä. Uusiksi ajatteleminen, itsensä likoon laittaminen ja tilan antaminen uudelle on kannattavaa aina välillä. Myös se, että keskittyy omaan jaksamiseensa, hyvinvointiinsa, vaikka flow-tila olisikin meneillään. Kutsumus voi näyttäytyä laaja-alaisena, mutta ehkä sen voi ymmärtää ja hyväksyä selkeämmin merkityksellisyyden valossa. Ei ole olemassa vain yhtä kutsumusta, vaan elämä on täynnä mahdollisuuksia.
Kirjallisuutta:
Aaltonen, T. (2007). Luova kutsumus. Tarkoituksen kokemisen taito. Helsinki: Kirjapaja.
Aaltonen, T., Kirjavainen, P. & Pitkänen, E. (2014). Kutsumusjohtaja. Helsinki: Talentum.
Dik , J & Duffy, R. (2012). Make your job a calling: How the psychology of vocation can change your life at work. West Conshohocken. Templeton Press.
Duffy, R. & Dik, J. (2013). Research on calling: What have we learned and where are we going? Journal of Vocational Behavior 83: 428–436.
Kronqvist, P. (2021). Lääkärin ammatillinen kutsumus ja sen kehittyminen koulutuksen ja työkokemuksen myötä. Väitöskirja. Kasvatustieteiden tiedekunta. Turun yliopiston julkaisuja.